Miten tähän päädyttiin: Jack ja Jennifer

Jack ja Jennifer

Jennifer palasi käymään Salemissa Alice Hortonin hautajaisiin kesällä 2010. Marraskuussa hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa, mutta ilman Jackia. Jennifer kertoi muille Jackin lähteneen etsimään itseään Australiaan. Jackista ei juuri kuulunut mitään muutamia sähköpostiviestejä ja blogimerkintöjä lukuun ottamatta. Jennifer oli Hopen tukena, kun tällä oli ongelmia Bon kanssa. Hän sekaantui Hopen takia myös vankilan elinkauppaan, jonka yhteydessä hänen sydämensä poistettiin häneltä. Daniel onnistui pelastamaan Jenniferin ja palauttamaan tämän sydämen.

Daniel ja Jennifer alkoivat tapailla toisiaan kesällä 2011. He halusivat edetä hitaasti kummankin erottua juuri aviopuolisoistaan. Juttu muuttui kuitenkin vakavaksi ja Daniel pyysi Jenniferiä muuttamaan yhteen hänen kanssaan Hortonien aukion avajaisissa syyskuussa 2011. Ennen kun Jennifer ehti antaa vastauksensa, Jack putosi portailta isoon kakkuun.

Jack kertoi olleensa tekevämässä tutkimustyötä Afganistanissa lehtijuttuja varten, kun hänet otettiin vangiksi. Jack oli vankina lähes vuoden, jonka aikana häntä kidutettiin. Kun hän vihdoin pääsi vapaaksi, hän halusi palata perheensä luokse. Jennifer oli ymmällään eikä osannut valita Jackin ja Danielin väliltä. Hän päätti alkaa tapailla kumpaakin ja tehdä päätöksensä myöhemmin.

Jack palaa Salemiin (2011)