7.1-11.1-2013
Maanantai
Sami yrittää saada Bradyn näkemään Kristenin todellisen luoteen. Brady ilmoittaa, ettei usko Johnin ja Marlenan puheita. Samilla on muutama valittu sana Kristenille, joka muistuttaa, ettei Sami itsekään ole mikään pyhimys. Kristen vie Bradyn kotiin sairaalasta. Brady sanoo olevansa rakastumassa Kristeniin. Kristen sanoo odottaneensa Bradyn sanovan niin.
John käskee Marlenan kertoa totuuden. Marlena vahvistaa tietäneensä Bradysta ja Kristenistä melkein kuukauden. Hän yrittää selittää, ettei voinut kertoa, koska Kristen olisi tavalliseen tapaansa kääntänyt sen häntä vastaan. John sanoo, että olisi uskonut Marlenaa. Hän haluaa tietää todellisen syyn valehteluun. Marlena muistelee, miten Kristen syytti hänen pysyneen hiljaa asiasta, koska Kristen oli Bradyn eikä Johnin perässä. Ennen, kun Marlena ehtii tunnustaa sen, Sami ryntää sisään. Sami haluaa heidän liittoutuvan ja tuhoavan yhdessä Kristenin. Marlena päättää olla kertomatta totuutta, ettei John tunne itseään petetyksi. John ilmoittaa yöpyvänsä hotellissa.
Daniel yllättyy nähdessään Chloen ovellaan. Sillä välin hermostunut Jennifer on matkalla Danielin luokse, mutta hän törmää ongelmiin, jotka viivästyttävät häntä. Chloe saa tietää Danielin odottaneen Jenniferiä. Hän kertoo, että hänellä on kiireistä asiaa. Parker on sittenkin Danielin poika.
Kayla saa huolestuttavan puhelun Stephanielta. Stephanie faksaa hänelle papereita. Kayla kiirehtii Danielin luokse.
Tiistai
Daniel järkyttyy, kun Chloe paljastaa hänen olevan Parkerin isä. Daniel reagoi vihaisesti, loukkaantunteesti ja epäuskoisesti Chloen yrittäessä selittää, että alkuperäisessä DNA-testissä tapahtui sekaannus. Kayla ilmestyy paikalle Stephanien kerrottua hänelle asiasta ja vahvistaa Chloen tarinan. Stephanien ystävä sotki alkuperäiset tulokset, jotta saisi erotettua Stephanien ja Nathanin. Danielilla kestää hetki tajuta asia. Hän haluaa tavata poikansa heti. Hän menee Chloen kanssa Kiriakisien kartanolle, jossa Parker on Victorin ja Maggien kanssa.
Victor kertoo Maggielle, että Daniel on Parkerin isä. Hän on surullinen Philipin menetettyä lapsensa, mutta iloinen siitä, että nyt Maggie on Parkerin isoäiti.
Jennifer lähtee paikalta riideltyään Lucasin kanssa. Hän kompastuu laatikoihin, lyö päänsä ja menettää tajuntansa. Billie ja Lucas käskevät hänen mennä sairaalaan tarkastettavaksi. Jennifer suostuu saatuaan Danielilta viestin, että tällä on kiire. Billie vie Jenniferin sairaalaan, jossa Jennifer todetaan terveeksi. Myöhemmin kärsimätön Jennifer ryntää Danielin luokse. Hän yllättyy, kun Kayla avaa Danielin oven.
Will ja Sonny menevät Nickin polttareihin. Lucas liittyy heidän seuraansa. Ennen, kun Nick saapuu paikalle, pojat juttelevat Chadin ja Cameronin kanssa. He puhuvat Gabin ja Nickin häistä. Cameron alkaa miettiä asioita kuultuaan, milloin Nick on päässyt vankilasta. Will huomaa sen ja kertoo Gabille. Gabi lähtee tapaamaan Cameronia. Cameron on tajunnut, ettei Nick voi olla vauvan isä. Hän lupaa Gabille pitää tämän salaisuuden. Gabi on huojentunut, muttei tiedä jonkun salakuunnelleen heitä.
Keskiviikko
Onnellinen Daniel viettää aikaa poikansa kanssa. Chloe yrittää käyttää tilannetta hyväkseen saadakseen Danielin takaisin, mutta Jennifer tietää kuinka paljon Daniel rakastaa Parkeria eikä anna asian vaikuttaa hänen ja Danielin väleihin. Myöhehmmin Daniel vakuuttaa Jenniferille, ettei mikään muutu. Hän haluaa yhä perustaa perheen Jenniferin kanssa. Sillä välin itsevarma Chloe uskoutuu Nicolelle. Hän sanoo aikovansa voittaa lapsensa isän takaisin eikä anna minkään tai kenenkään estää sitä.
Sami ja Rafe muistelevat menneitä ja suutelevat Gabin ja Nickin häitä edeltävänä päivänä. Will on yhä huolissaan salaisuudestaan. Hän ottaa taas yhteen Nickin kanssa. Gabi puuttuu peliin, mutta Nick ja Will karsastavat yhä toisiaan. Myöhemmin Eric johtaa häiden harjoituksia. Joku katselee varjoissa tietäen, ettei Nick ole Gabin vauvan isä.
Torstai
On Gabin ja Nickin hääpäivä. Kaikki odottavat häitä hermostuneena. Rafe ilmoittaa Samille haluavansa olla tämän kanssa häiden jälkeen. EJ saapuu tapaamaan Samia. Hän puhdistaa ilmaa Kristenin ja Bradyn suhteen. Sami valmistautuu kertomaan EJ:lle valinneensa Rafen, mutta heidät keskeytetään. Sami päättää kertoa asiasta häiden jälkeen. Hän alkaa laittautua valmiiksi häitä. Rafe ilmestyy paikalle ja suutelee häntä intohimoisesti.
Rafe löytää Nickin ja hautaa sotakirveen. Hän kertoo maksavansa Gabin ja Nickin hääloman. Rafe sanoo uskovansa, että Nick ja Gabi todella rakastavat toisiaan.
Hortonien talossa Abby auttaa Gabia valmistautumaan isoon päiväänsä. Chad ilmestyy paikalle. Hän kertoo Gabille päättäneensä päästä yli vihastaan tätä kohtaan. Hän toivottaa onnea Gabille ja Nickille. Gabi on helpottunut ja käskee Abbyn pyytää Chad seuralaisekseen häihin.
Sonny yllättää Willin antamalla tälle lahjan, avaimen hänen asuntoonsa. Hän haluaa Willin muuttavan luokseen. Will suostuu.
Rafe soittaa äidilleen, mutta tämä lyö hänelle luurin korvaan kuultuaan Gabin pikahäistä. Gabi on kauhuissaan, mutta Rafe vakuuttaa heidän äitinsä muuttavan mielensä. Gabi yrittää pysyä positiivisena. Hän törmää Williin ja sanoo olevansa kiitollinen kaikesta. Gabi pyytää Williä vauvan kummisedäksi. Kun Nick kuulee asiasta, hän ilmoittaa, ettei suostu siihen.
Daniel katselee Chloea ja Parkeria. Chloe kertoo Danielille löytäneensä työtä, jonka ansiosta hän voi jäädä Salemiin. Sillä välin Kate palaa kaupunkiin kuultuaan Parkerin isyyssotkusta. Hän menee kartanolle ja ottaa yhteen Chloen kanssa. Chloe käskee Katen häipyä. Kate alkaa miettiä, miltä Danielista tuntuu, kun tämä kuulee Chloen työskennelleen ilotyttönä Parkerin ollessa vauva.Victor etsii Danielin käsiinsä ja yrittää varoittaa tätä Chloesta. Daniel vakuuttaa, ettei Chloe ole ongelma, koska hän rakastaa Jenniferiä. Victor on yhä huolissaan.
Perjantai
Kate on raivoissaan Parkerin tilanteesta. Hän kertoo Lucasille ja Billielle Chloen paluuusta ja siitä, miten Chloe ei sulkeea hänet pois Parkerin elämästä. Lucas pitää Chloen paluuta hyvänä asiana, koska tämä voi erottaa Danielin ja Jenniferin. Billie käskee veljensä ajatella Parkeria. Kate ilmoittaa tietävänsä, mitä tehdä.
Chloe törmää Danieliin sairaalassa. Hän yrittää flirttailla tämän kanssa, mutta Daniel sanoo olevansa yhdessä Jenniferin kanssa. Hän haluaa keskittyä Parkeriin ja parisuhteeseensa. Chloe sanoo ymmärtävänsä, mutta ei oikeasti hyväksy asiaa. Kuultuaan Anne Milbauerin valittavan Jenniferistä, Chloe tajuaa, että hänellä saattaa olla liittolainen. Daniel menee tapaamaan Jenniferiä ja vakuuttaa tälle, että kaikki on kunnossa heidän välillään. Hän lähtee Kiriakisien kartanolle katsomaan Parkeria. Daniel törmää Chloeen. Chloe sanoo, että osa hänestä tiesi aina, että Daniel on Parkerin isä. Daniel lupaa Parkerille, ettei enää ikinä ole erossa tästä. Salakuunteleva Chloe toteaa itsekseen, ettei olisi asiaa paremmin voinut ilmaista.
Sami ja Rafe melkein rakastelevat, mutta Hope keskeyttää heidät. Sami kertoo aikovansa yrittää Rafen kanssa uudelleen. Hope on onnellinen Samin puolesta ja lupaa, ettei heidän rakkautensa ikinä kuole. Samaan aikaan Gabi on pyytänyt Williä vauvan kummisedäksi. Nick keskeyttää heidät ja ilmoittaa, ettei Will voi olla vauvan kummisetä. Will suuttuu. Nick selittää sen olevan Willin parhaaksi. Will hyväksyy asian lopulta.
Rafe vie Gabille hyviä uutisia. Sillä välin Caroline kertoo Victorille olevansa iloinen, että Daniel sai toisen mahdollisuuden Parkerin kanssa. Jennifer uskoutuu Hopelle Danielista ja Parkerista. Hope on iloinen kuullessaan, että Daniel on yhä sitoutunut Jenniferiin.
Gabin ja Nickin häät alkavat. Juuri, kun Eric on päättämässä seremonian, joku keskeyttää hänet…