25.2-1.3.2013
Maanantai
Vihainen Nick käskee Samin pysyä kaukana Gabistä. Hän uhkailee Samia hienovaraisesti. Sami kertoo myöhemmin tapahtuneesta EJ:lle.
Rafe jää Gabin luokse sairaalaan Nickin lähtiessä hoitamaan salaperäistä asiaa.
Sonny on liikuttunut lukiessaan Willin ystävänpäivänkorttia. Will on nolona, koska uskoo Sonnyn seurustelevan Brianin kanssa. Sonny tekee selväksi, että hän rakastaa Williä. He palaavat yhteen ja menevät Willin asuntolahuoneeseen rakastelemaan. Nick keskeyttää heidät hakkaamalla ovea ja vaatimalla saada jutella Willin kanssa.
Kristen jatkaaa Bradyn manipuloimista saadakseen tämän muuttamaan DiMeroiden kartanoon. Hän uskottelee Stefanon olevan todella sairas. Brady suostuu lopulta muuttamaan kartanoon. Kun Kristen myöhemmin kertoo Stefanolle, että tämän on näyteltävä sairasta, Brady kuulee puhelun.
Eric halaa Nicolea. Marlena huomaa, miten halaus vaikuttaa Nicoleen. Hän on huojentunut, että Eric on kunnossa. Kun Eric lähtee huoneesta, Marlena varoittaa Nicolea sekaantumasta Ericiin. Nicole hermostuu siitä, että muut näkevät hänen todelliset tunteensa Ericiä kohtaan. Hän kertoo Ericille lähtevänsä kaupungista. Eric huomauttaa, ettei Nicole voi lähteä ennen, kun varas on saatu kiinni ja tunnistettua. Nicole lähtee ulos ja rukoilee, että hän onnistuu unohtamaan Ericin. Samaan aikaan joku hyökkää Ericin kimppuun takaapäin ja alkaa kuristaa tätä.
Tiistai
Kristen on kauhuissaan, kun Brady saa hänet kiinni valheesta. Brady kuuli hänen sanovan Stefanolle, että tämä pitää esittää sairasta. Kristen yrittää selittää puheitaan, mutta Brady miettii, olivatko kaikki oikeassa Kristenistä. Kristen selittää tämän olleen ainoa keino saada Stefano hyväksymään Brady. Hän saa paniikkikohtauksen ja alkaa avautua Bradylle vaikeasta suhteesta isänsä kanssa. Brady epäilee yhä Kristenin puheita, mutta lohduttaa tätä silti. Kristen sanoo, että on aika kertoa, mitä hänelle on tapahtunut viimeisten 15 vuoden aikana.
John jäljittää Stefanon, joka on Roomassa. Stefano kertoo Bradyn ja Kristenin muuttavan yhteen DiMeroiden kartanoon. Hän aikoo muuttaa myös takaisin kartanoon pian. Stefano hehkuttaa Kristenin onnistuneen vihdoin kostamaan Johnille ja Marlenalle. Sillä välin Marlena kertoo Abelle pelkäävänsä, että hänen koko perheensä hajoaa. Abe käskee Marlenan soittaa Johnille. John yrittää soittaa samaan aikaan Marlenalle, muttei saa tätä kiinni. Hän käskee lentäjänsä laittaa kone valmiiksi, koska hän palaa Salemiin.
Varas palaa kirkkoon ja kuristaa Ericiä. Hän haluaa rahat, joita ei saanut viime kerralla. Eric onnistuu pääsemään niskaan päälle ja rauhoittamaan varkaan. Varas uhkaa satuttaa itseään, mutta Eric onnistuu suostuttelemaan hänet luopumaan ajatuksesta. Nicole näkee sen ja on liikuttunut Ericin taidoista ja myötätunnosta. Roman pidättää varkaan. Nicole kertoo Ericille olevansa ihmeissään siitä, miten Eric oli niin kiltti miehelle, joka yritti tappaa tämän. Heidän keskustelunsa kääntyy rehellisyyteen. Nicole miettii, pitäisikö hänen kertoa todellinen syy lähtöönsä.
Nick uskoo Samin tulevan satuttamaan lasta ja Gabia, vaikka Will vakuuttaa saavansa äitinsä hallintaan. Hän haluaa, että Will luopuu oikeuksista lapseen. Kun Will ei suostu, Nick ilmoittaa todistavansa hänet epäkelvoksi isäksi oikeudessa. Sonny on järkyttynyt Nickin homovastaisuudesta. Nick ei kommentoi asiaa vaan paljastaa, että hänellä on todisteet siitä, että Will ampui EJ:tä. Hän uhkaa kertoa asiasta kaikille, mikä laittaisi Willin rakkaat hirveään asemaan. Jos Will kertoo Gabille Nickin uhkailusta, tämä paljastaa totuuden kaikile. Will on murtunut.
Keskiviikko
Marlena törmää Kateen sairaalassa. He ovat kumpikin tulleet vierailemaan Gabin luona. Marlena tunustaa toivovansa, että Brady näkee pian Kristenin todellisen luonteen ja jättää tämän. Samaan aikaan tunteikas Kristen kertoo Bradylle rehellisesti ajastaan Euroopassa. Stefano auttoi häntä vaikeina aikoina. Kristen tiesi aina, että Stefanon avulla olisi hintansa. Brady sanoo ymmärtävänsä, miksi Kristen valehteli aiemmin. Hän suostuu muuttamaan DiMeroiden kartanoon. Kristen soittaa myöhemmin Stefanolle ja kertoo hyvät uutiset. Sillä välin Brady törmää Marlenaan ja kertoo muuttoaikeistaan. Marlena on kauhuissaan.
Nicole melkein tunnustaa Ericille todellisyyn syyn lähtöönsä, mutta Rafe keskeyttää heidät. Rafe tuli keskustelemaan varkaasta. Eric ei halua varkaan joutuvan vankilaan, koska uskoo tämän saavan paremmin apua muualla. Nicole tekee kaikkensa auttaakseen poliisia ja lähtee Rafen mukaan. Sillä välin Eric pyytää Aben apua perustaakseen ohjelman, joka auttaa vapautuneita vankeja sopeutumaan yhteiskuntaan.
Daniel miettii yhä Jenniferin vaatimusta. Hän käskee Chloen perääntyä tai asialla tulee olemaan seuraamuksia, jotka vaikuttavat Parkeriin. Chloe on huolissaan siitä, mitä Daniel tarkoittaa, mutta tämä ei suostu tarkentamaan. Chloe juttelee Annen kanssa. Hänen pitää saada tietää, mistä Daniel ja Jennifer keskustelivat, jos hän aikoo taistella Jenniferiä kohtaan. Samaan aikaan Daniel kertoo Jenniferille, ettei voi suostua tämän vaatimukseen. Jennifer peruu vaatimuksensa ja lupaa oppia luottamaan Danieliin. He suutelevat.
Chloe menee kalastelemaan tietoja Abbyltä. Abby paljastaa, mitä Jennifer vaati Danielilta. Chloe suuttuu, ja heidän riitansa pahenee.
Torstai
Abby vakuuttaa Chloelle, että tämä saa ansaitsemansa. Chloe suuttuu ja sanoo Abbym puukottavansa isäänsä selkään tukemalla Jenniferin ja Danielin suhdetta. Abby raivostuu. Hän ja Chloe alkavat tapella kunnolla. Daniel ja Jennifer saapuvat paikalle ja näkevät heidät. Daniel vie Chloen syrjään. Chloe sanoo Abbyn hyökänneen hänen kimppuunsa.
Nicole ei pysty unohtamaan Ericiä. Se on ongelma hänelle, koska hänen täytyy pysyä Salemissa, kunnes varkaan tapaus on selvitetty. Isä Matt näkee, että Nicolella on paljon ajateltavaa ja ehdottaa, että tämä tulee ripittäytymään. Nicole menee hetken päästä rippikoppiin valmiina tunnustamaan Ericiä kohtaan. Hän ei tiedä, että Eric on seinän toisella puolella eikä isä Matt.
Sami on huolissaan Nickin aiemmasta uhkailusta. Hän uskoutuu Lucasille ja miettii tietääkö Nick jotain, millä kiristää heitä. Lucas muistaa saamansa tekstiviestin. Hän ei kerro siitä Samille, mutta lähtee tapaamaan Williä. Will vahvistaa, että Nick tietää hänen ampuneen EJ:tä. Lucas haluaa tietää, aikooko Will suostua Nickin vaatimukseen ja luopua oikeuksista lapseensa. Will ei keksi muutakaan ratkaisua.
Nick muistelee aikaansa vankilassa. Hän kertoo Gabille haluavansa laittaa nimensä vauvan syntymätodistukseen. Gabi on huolissaan Willistä, mutta Nick pyytää häntä luottamaan häneen.
Sami menee sairaalalle ja ottaa yhteen Nickin kanssa. Nick huomauttaa, ettei Sami voi käyttää hänen vankilatuomiotaan häntä vastaan. Sami ilmoittaa, ettei aio käyttää hyväksi Nickin menneitä tekoja vaan Gabin…
Perjantai
Sami uhkailee Nickiä sanomalla, että hän lähettää Gabin vankilaan. EJ saapuu paikalle ja rauhoittaa Samin. Hän varoittaa, että Gabin menneisyyden (Sami ei tiedä yksityiskohtia) paljastaminen voi kostautua Chadille. Samaan aikaan Nick pyytää Willin tapaamaan häntä, jotta he voivat selvittää asian lopullisesti. Will kertoo Lucasille ja Sonnylle haluavansa ilmiantaa itsensä poliisille, mutta he suostuttelevat hänet luopumaan ajatuksesta. Kolmikko lähtee tapaamaan Nickiä sairaalalle. Nick huomauttaa, että Willin tytättären olisi parempi ilman Williä ja tämän perhettä. Sami palaa ja antaa Nickin kuulla kunniansa. Notaari ilmestyy paikalle. Nick vaatii, että Will luopuu oikeuksista lapseen. Samaan aikaan Gabi näkee painajaista Samista. Rafe lohduttaa häntä. Gabi päättää nimeä vauvansa Arianna Graceksi.
Rafe saapuu kuulustelemaan Chloea ja Abbyä näiden riidasta. Chloe ilmoittaa, ettei aio nostaa syytteitä. Daniel varmistaa, että Abby on kunnossa, mutta Jennifer suhtautuu häneen kylmäkiskoisesti. Myöhemmin kotona Chloe kertoo Danielille ideastaan. Hän haluaa äitinsä, Nancyn, tulevan auttamaan heitä Parkerin kanssa. Sillä välin Jennifer lohduttaa Abbyä. Hän on järkyttynyt asioista, joita Chloe sanoi Abbylle. Daniel saapuu käymään. Jennifer kertoo haluvansa erota.
Abby nolostuu nähdessään Cameronin vaihtavan vaatteitaan.
Nicole uskoo tunnustavansa tunteensa isä Mattille, mutta verhon takana onkin Eric. Kun Eric pyytää Nicolea tarkentamaan, mikä tätä vaivaa, Nicole tunnistaa Ericin äänen ja ryntää pois paikalta. Nicole juttelee nunnan kanssa ja tajuaa, ettei Eric ole ongelma, hän itse on.