17.12-21.12.2012
Maanantai
Nick ilmestyy paikalle Rafen, Hopen ja Samin ihmetellessä, miksi Nick ja Gabi ovat sanoneet raskauden alkaneen eri viikoilla. Nick sanoo, etteivät he halunneet muiden tajuavan, että he hyppäsivät sänkyyn niin pian ensitapaamisensa jälkeen. Rafe on raivoissaan ja uskoo Nickin käyttäneen Gabia hyväkseen. Hän ilmaisee myös olevansa pettynyt pikkusiskoonsa ja lähtee paikalta. Nick lohduttaa Gabia. Sami lähtee Rafen perään ja juttelee tämän kanssa. Puheenaihe kääntyy heidän epäonnistuneeseen avioliittoonsa. Myöhemmin Rafe törmää Williin ja kysyy tältä, harkitsiko Gabi aborttia siksi, että uskoi hänen olevan pettynyt. Will vakuuttaa, ettei asia ollut niin. Rafe kiittää Williä siitä, että tämä on ollut niin hyvä ystävä Gabille.
Sonny myöntää Willille, ettei hän pidä Gabista ja haluaa Willin pysyvän kaukana tästä. Will ottaa nokkiinsa komentelusta ja puolustaaa Gabia. Hän lähtee paikalta. Sami ilmestyy paikalle ja ehdottaa, että Sonnysta tulee sulhaspoika Gabin ja Nickin hähin. Sonny kieltäytyy.
Daniel näkee Katen näyttävän Maxinelle Parkerin valokuvaa. Kun Kate unohtaa kortin, Daniel ottaa sen itselleen. Hän muistelee pojaksi uskomaansa lasta. Kate näkee hänet. Hän on yllättävän myötätuntoinen ja kertoo Parkerin tekemisistä. Hän mainitsee myös, etteivät Philip ja Chloe ole enää yhdessä. Kate saa tietää Danielin vapinan parantuneen. Hän jättää Parkerin kuvan Danielille.
Jennifer uskoutuu Abbylle. Hän kertoo tajunneensa kertoneensa tunteistaan Danielille lääkkeiden alaisena. Abby kysyy, tunteeko hänen äitinsä oikeasti niin. Jennifer vastaa myöntävästi. Abby tukee äitinsä päätöstä jatkaa elämää Danielin kanssa. Myöhemmin Jennifer hyvästelee elämänsä Jackin kanssa ja lähtee etsimään Danielia.
Tiistai
Kristen teeskentelee nähtyään painajaista. Brady haluaa tietää, mistä Kristen näki unta. Kristen sanoo pelkäävänsä, että heidän suhteensa paljastuu ja, että John ja Marlena yrittävät kääntää Bradyn häntä vastaan. Brady uskoo heidän pystyvän pitämään asian vielä salassa.
Marlena kertoo Hopelle Bradystä ja Kristenistä. Hän ei tiedä, pitäisikö hänen kertoa asiasta Johnille. Hope ehdottaa heidän testaavan, kuinka sitoutunut Brady on Kristeniin. He saavat vastauksensa, kun Brady kieltäytyy treffeistä ihastuksensa kanssa. Hope sanoo asian paljastuvan pian Johnille, jos Bradyn ja Kristenin suhteesta tulee vakava.
Sami tapaa EJ:n. Hän yllättyy nähdessään, että lapsille on toimitettu huoneellinen joululahjoja EJ:n liiketuttavilta. EJ haluaa lahjoittaa lahjat keräykseen. Kun Johnny ja Sydney saapuvat, EJ ehdottaa asiaa heille. Yhdessä nelikko lähtee aukiolle viemään lahjat. Rafe näkee heidät. Jopa hän joutuu myöntämään, että EJ tekee jotain hyvää. Myöhemmin Kristen ilmestyy paikalle. Hän tunnustaa EJ:lle lähentyneensä jonkun kanssa. Sami siirtyy lähemmäs salakuuntelemaan.
Rafe pyytää Gabilta anteeksi aiempaa käytöstään.
Jennifer löytää vihdoin Danielin ja kertoo muistavansa rakkaudentunnustuksensa. Hän haluaa Danielin tietävän, että hän tarkoitti sanojaan. He nojautuvat lähemmäs toisiaan ja valmistautuvat suutelemaan.
Keskiviikko
Lucas keskeyttää Danielin ja Jenniferin suudelman. Hän antaa siskonsa kuulla kunniansa Danielin tapailusta ja sanoo Jenniferin häpäisevän Jackin muiston. Jennifer läimäyttää Lucasia. Hän palaa Danielin luokse.
Sami salakuuntelee EJ:tä ja Kristeniä. Kristen huomaa hänet eikä paljasta, ketä hän tapailee. Kun Kristen ottaa Stefanon puheeksi, Sami alkaa haukkua DiMeroita. EJ ilmoittaa, että aikoo olla tekemissä perheensä vaikka ei hyväksykään näiden kaikkia tekoja. EJ sanoo, että häntä rakastavien ihmisten on vain hyväksyttävä, että hän on DiMera. Sami on otettu.
John kysyy Bradylta Kristenistä. Hän tapaa Marlenan, joka melkein paljastaa totuuden oletettuaan Bradyn kertoneen suhteestaan. Kristen keksii idean, miten lähentää hänen ja Bradyn välejä. Juoni toimii, kun Brady ilmaisee halunsa sitoutua Kristeniin. Myöhemmin Jennifer näkee Bradyn ja Kristenin kuhertelemassa.
Torstai
Brady ja Kristen yllättyvät nähdessään Jenniferin. Brady ryntää Jenniferin perään ja yrittää selittää, miten hän ja Kristen päätyivät yhteen. Jennifer haluaa tietää, miten Brady voi olla naisen kanssa, joka on aiheuttanut niin paljon tuskaa Johnille ja Marlenalle. Brady sanoo välittävänsä Kristenistä ja haluavansa nähdä, miten suhde etenee. Hän pyytää Jenniferiä pitämään asian salassa. Jennifer suostuu.
Kristen törmää Hopeen. Hän uskoo Hopen kommenttien perusteella, että Marlena on kertonut tälle hänestä ja Bradysta. Kristen vierailee Jenniferin luona. Hän yrittää saada tämän uskomaan, että hänen aikeensa Bradya kohtaan ovat viattomat. Myöhemmin Kristen tajuaa, että on vain ajan kysymys ennen, kun hänen suhteensa paljastuu kaikille. Hänen pitää hoitaa muutama asia ennen sitä.
Will uskoutuu Lucasille riidastaan Sonnyn kanssa. Lucas on myötätuntoinen ja tarjoaa ihmissuhdeneuvoja. Will lähtee etsimään Sonnya. Sillä välin Sonny kertoo Chadille riidelleensä Willin kanssa Gabista. Chad ei halua Gabin pilaavan Willin ja Sonnyn välejä. Lucas ilmestyy paikalle ja kertoo Sonnylle, että Will on poissa tolaltaan riidan takia. Hän käskee Sonnyn jutella Willin kanssa. Ennen lähtöään Lucas kysyy johtuiko riita rahasta, jonka Will lainasi Sonnylta. Sonny tajuaa Willin pyytäneen häneltä rahaa samana päivänä, kun Nick oli vihainen Gabille. Will saapuu sopimaan riidan. Sonny ilmoittaa tietävänsä, mitä Will, Nick ja Gabi salaavat.
Nickillä ja Gabilla on ensimmäinen häitä edeltävä istunto Ericin kanssa. He juttelevat tunteistaan. Nick kertoo olevansa loukkaantunut siitä, että Gabi kertoi raskaudestaan ensimmäisenä Willille. Gabi ja Nick ilmaisevat kumpikin rakastavansa toisiaan. Gabi yllättyy, kun John ja Marlena saapuvat antamaan heille neuvoja avioliiton suhteen. John ja Marlena tajuavat Gabin olevan raskaana. Marlena miettii häpeääkö Gabi raskauttaan tai Nickiä, koska hän ei ole kertonut siitä kenellekään.
Perjantai
Nicole on huolissaan Ericistä ja tämän painajaisista. Hän pyytää tätä kertomaan unistaan. Eric kertoo pienen suostuttelun jälkeen ajastaan Kongossa. Hän tuntee syyllisyyttä toisen papin kuolemasta. Pappi pelasti viattoman ihmisen hengen asettumalla luodin eteen. Eric uskoo, että hänen olisi itse mennä luodin eteen. Nicole käskee Ericin olla syyttämättä itseään. Hän muistuttaa, että Jumalan suunnitelmaa voi olla joskus vaikea ymmärtää.
Sami on Johnnyn, Sydneyn ja Carolinen kanssa pubissa, kun Rafe ilmestyy paikalle. Rafe ja Sami muistelevat menneitä, kunnes Rafen pitää lähteä töihin. Sami uskoutuu Carolinelle. Hän ei tiedä, kenen kanssa hänen pitäisi olla, EJ:n vai Rafen. Caroline sanoo ymmärtävänsä Samin ongelman ja käskee hänen miettiä päätöstään tarkasti.
EJ ja Chad vierailevat Lexien haudalla. He törmäävät Abeen ja Theoon. EJ päätyy pubiin. Sami huoma EJ:n olevan poissa tolaltaan ja lohduttaa tätä. Juuri silloin Rafe palaa mukanaan lahja Sydneylle. Hän näkee EJ:n ja Samin viettävän aikaa lastensa kanssa ja poistuu paikalta.
Kayla haluaa tietää, mitä Abe aikoo tehdä lomien aikaan. Hän ehdottaa heille tekemistä joulupäiväksi. Sillä välin Chad ja Cameron päättävät tutustua toisiinsa paremmin Lexien tähden.