20.2-24.2.2012

Maanantai

202

Nicole ja EJ palaavat kotiin juhlatuulella uskoen, että EJ nimetään pormestariksi äänien uudelleenlaskennan jälkeen. EJ haluaa tietää, miten Nicole onnistui järjestämään hänen voittonsa, mutta Nicole ei halua puhua asiasta. EJ kertoo olevansa huolissaan Lexiestä nyt, kun Abea syytetiin vaalivilpistä. Myöhemmin EJ ja Nicole rakastelevat. EJ:n nukahdettua, Nicole soittaa jollekin ja kertoo tietävänsä, mitä tämä on tehnyt.

Abe palaa kotiin ja löytää Lexien pakkaamasta. Hän yrittää selittää tapahtunutta, mutta Lexie ei kestä tietoa Aben valehtelusta. Lexie kertoo muuttavansa pois Theon kanssa, mutta Abe tarjoutuu muuttamaan itse ja jättämään talon heille.

Brady menee tapaamaan Madisonia, koska haluaa kuulla tämän kertovan avioliitostaan Ianin kanssa. Madison selittää tarinansa hänelle. Hän kertoo myös Ianin pettäneen häntä, erityisesti Katen kanssa. Brady ei silti ymmärrä, miksi Madison ole hakenut avioeroa. Ian ilmestyy paikalle ja ilmoittaa, ettei aio ikinä sallia eroa.

Ian ja Kate törmäävät toisiinsa. Ian suutelee Katea, mutta tämä vetäytyy pois. Hän sanoo, että heillä on erityinen side. Kate ilmoittaa palaavansa kotiin miehensä luokse. Hän palaa kartanolle hermostuneena ja löytää Stefanon jättämän lapun. Stefano on yllättäen lähtenyt kaupungista.

Tiistai

212

Marlena ja Rafe saapuvat erikseen Samin asunnolle tapaamaan lapsia, jotka ovat jo ehtineet lähteä kouluun. Sami on viileä Rafea kohtaan, joten Marlena kannustaa heitä selvittämään ongelmansa. Sami ei pidä siitä, että Marlena puuttuu asiaan. Rafe lähtee, koska ei halua tapella. Sami ja Marlena alkavat riidellä. Sami kaivaa taas menneet asiat esiin. Marlena syyttää Samia itsekkääksi. Riita jatkuu, kunnes Marlena huomauttaa Samin tekevän Willille samoin kuin hän syyttää Marlenan tekevän hänelle. Sami käskee äitinsä selittää kommenttinsa.

Jack tuo Abigailin juttelemaan Jenniferin kanssa ja yrittää saada heidät sopimaan riitansa. Jennifer antaa lopulta Abbylle siunauksensa tämän mallikeikalle. Abbyn lähdettyä Jennifer kehuu Jackia siitä, miten tämä on muuttunut. Jennifer kertoo rakastavansa yhä Jackia ja haluavansa palata yhteen tämän kanssa. Jack yllättää hänet sanomalla päätyneensä aina satuttamaan häntä ja pelkää sen tapahtuvan taas. Hänen mielestään on parasta, jos he vain pysyvät ystävinä. Jack suutelee murtunutta Jenniferiä ennen lähtöään.

Austin ja Carrie yrittävät korjailla avioliittoaan. He päättävät jäädä Salemiin, mutta lähteä yhdessä romanttiselle reissulle. Kumpikin lähtee töihinsä. Carrie törmää Rafeen toimistollaan. Ilmassa on jännitettä. Sillä välin Austin on pyytänyt Abbyn toimistolleen. Hän yrittää pyytää Abbylta anteeksi ja kertoa rakastavansa yhä vaimoaan. Abby on ensin vihainen, mutta vaihtaa sitten taktiikkaa. Hän käskee Austinin olla rehellinen Carrielle ja kertoa tälle heidän yhteisestä yöstään.

Keskiviikko

222

Will keskeyttää Samin ja Marlenan keskustelun ja ilmoittaa kertoneensa isoäidilleen, että Sami ja EJ makasivat yhdessä. Sami raivostuu. Hän uskoo Willin haluavan satuttaa häntä ja Marlenan nauttivan tilanteesta. Marlena yrittää suostutella Samin kertomaan totuuden Rafelle, mutta Sami ei suostu riskeeraamaan avioliittoaan.

Ian ilmestyy Victorin luokse ja kertoo haluavansa  sovitella välejään tämän ja Bradyn kanssa. Hän esittää liiketoimintasuunnitelmansa Titanin varalle.

Sillä välin Quinn ilmoittaa Katelle kylpylänsä siirtyvän käyttämään Madisonin tuotteita. Kate ja Madison ottavat yhteen. Kate ei tajua, miksi Madison yrittää tuhota hänet, kunnes Ian saapuu paikalle. Hän tajuaa Ianin olevan naimisissa Madisonin kanssa ja, että Madison tietää heidän suhteestaan.

Abigail melkein kertoo Carrielle totuuden ennen, kun Austin ehtii viedä tämän lounaalle. Hän törmää Quinniin ja flirttailee tämän kanssa tehdäkseen Austinin mustasukkaiseksi. Austin on huolissaan Abbysta ja pyytää tätä pysymään kaukana Quinnista. Abby ilmoittaa tekevänsä mitä haluaa niin kauan, kun Austin aikoo pysyä naimisissa.

Torstai

232
Marlena, Sami ja Will jatkavat riitaansa. Sami syyttää Marlenan kääntäneen Willin häntä vastaan Willin lähdettyä. Marlena puolustaa itseään ja lähtee.

Will liittyy Sonnyn seuraan pubissa ja kertoo tälle äitinsä pettäneen Rafea. Rafe kuulee sen ja järkyttyy. Hän ryntää tapaamaan Samia. Sami yrittää selittää, mitä EJ:n kanssa tapahtui, mutta Rafe ei usko hänen tekosyitään. Rafe ei voi uskoa, että Sami heitti hänet ulos vaikka on itsekin pettänyt. Sami rukoilee Rafelta anteeksiantoa, mutta Rafe sanoo, ettei se auta enää.

EJ yllättää Nicolen romanttisella piknikillä kartanon takan edessä juhlistaakseen heidän vuosipäiväänsä. He juttelevat tulevaisuudestaan ja rakastelevat. Sitten EJ kosii Nicolea ja antaa tälle uuden sormuksen. Hän haluaa aloittaa heidän liittonsa puhtaalta pöydältä. Nicole vastaa myöntävästi juuri, kun Rafe alkaa hakata ovea.

Marlena ja Bo saavat kuulla, etteivät pääse puolisoidensa mukaan Alamainiaan. He pelkäävät Johnin ja Hopen kävelevän suoraan Stefanon ansaan. Marlena ja John sekä Bo ja Hope hyvästelevät toisensa Johnin ja Hopen lähtiessä lentokentälle.

Will ja Sonny menevät juhliin Hortonien aukiolle. Will tapaa söpön pojan. Hän pelaa tämän kanssa juomapeliä unohtaakseen ongelmansa. Myöhemmin humalainen Will suutelee poikaa Sonnyn katsellessa.

Perjantai

242
Raivostunut Rafe tunkee sisään DiMeroiden kartanoon Sami perässään ja lyö EJ:tä. Sami ja Nicole yrittävät rauhoitella häntä. Nicole tajuaa Samin ja EJ:n maanneen yhdessä. Hän tuntee itsensä petetyksi. Nelikko alkaa riidellä. Nicole heittää sormuksensa päin EJ:tä ja lähtee. Rafe jatkaa raivoamistaan. EJ haluaa tietää, kuka kertoi asiasta Rafelle. Sami ei vastaa hänelle, mutta lähtee nopeasti paikalta. EJ yrittää soittaa Nicolelle, mutta tämä ei vastaa. Yhtäkkiä miehen käsi tarttuu Nicolen olkapäähän tämäm istuessa Hortonien aukiolla. Nicole kääntyy ja yllättyy näkemästään.

Will irtautuu suudelmastaan pojan kanssa ja tajuaa Sonnyn nähneen heidät. Hän juoksee pois paikalta. Sonny seuraa häntä ja kertoo haluavansa auttaa. Will ei suostu juttelemaan Sonnyn kanssa. Hän menee tapaamaan Marlenaa ja kertoo tälle suudelleensa poikaa. Marlena on ymmärtäväinen ja kertoo rakastavansa Williä ja olevansa aina tämän tukena. Juuri kun Will on tulossa kaapista, Sami keskeyttää heidät.

Bo ja Carrie juttelevat pubissa Austinin ja Carrien suhteesta. Carrie kertoo lopulta rakastavansa sekä Rafea että Austinia. Hän haluaa kuitenkin saada suhteensa Austinin kanssa toimimaan.

Rafe menee toimistolleen, jonne myös Carrie saapuu. He katselevat toisiaan. Sillä välin Samin ryntää Marlenan luokse ja syyttää tätä Rafelle kertomisesta.
Johnin ja Hopen lento on myöhässä. He miettivät, mitä tulevat kohtamaan Alamainiassa. Salaperäinen mies tarkkailee heitä koko ajan. Noustessaan koneeseen Hope kompastuu suoraan Johnin syliin.