16.7-20.7.2012

Maanantai

Maanantai

Lucas käskee Samin pysyä erossa EJ:stä. Sami ei pidä hänen sävystään. Lucas tekee selväksi, että aikoo saada heidän suhteensa toimimaan tällä kertaa. Heidän suudelmansa keskeytyy, kun EJ:n asunnosta alkaa kuulua huutoa.

EJ yllättyy nähdessään hanskansa poliisien hallussa. Hän syyttää heitä lavastuksesta. Sami ja Lucas tulevat paikalle. Lucas sanoo, ettei halua lapsiaan murhaajan lähelle. Sami yrittää estää Lucasia ja EJ:tä riitelemästä. Poliisit lähtevät lopulta ja pyytävät Lucasin ja Samin mukaansa asemalle rauhoittumaan. Lucas lähtee heidän mukaansa, mutta Sami sanoo jäävänsä hoitamaan työasioita.

Muiden lähdettyä Sami palaa EJ:n luokse ja kysyy tältä hanskoista. EJ myöntää, että hanskat ovat hänen ja, että niistä löytyy ruudinjäämiä. Hän vanoo, ettei kuitenkaan tappanut ketään. EJ kertoo uskovansa jonkun yrittävän lavastaa hänet syylliseksi. Samaan aikaan Ian muistelee, miten hän vei hanskat ja Nicolen löytämät luodit EJ:n asuntoon.

Chad on murtaunut Andrewn taloon. Bo, Hope, Daniel ja Nicole saapuvat paikalle. Gabi on piiloutunut lukittuun huoneeseen, jossa Andrew piti Melanieta vankina. Bo hankkii etsintäluvan, jotta he saavat tutkia koko talon. Gabi kuulee Hopen ja Chadin keskustelevan siitä, kuinka paljon Chad rakastaa Melanieta. Nicole on huolestuneen Danielin tukena. Bo palaa luvan kanssa. He murtavat lukitun oven ja löytävät Gabin  makaamasta lattialla.

Ian löytää Katen piilottaman kirjekuoren ja kopiot Stefanon testamentista. Hän haluaa tietää, miksi Kate on salannut ne häneltä. Kate vannoo, ettei salaa mitään ja kertoo Madisonin vieneen Bradyn vieroitukseen.

Tiistai

Austin ja Carrie ovat innoissaan vauvastaan, mutta kun Carrie näkee Rafen tunnustelevan Nicolen mahaa, hänen tunteensa tätä kohtaan palaavat. Carrie hakee neuvoja Marlenalta. Myöhemmin hän ilmoittaa Austinille, että he muuttavat takaisin Sveitsiin.

Bo, Hope, Chad, Nicole ja Daniel löytävät Gabin lukitusta huoneesta. He olettavat, että Andrew on pitänyt Gabiakin vankina. Myöhemmin he löytävät Andrewn jättämän lapun, jonka takaa löytyy Gabin puhelinnumero. Chad uskoo, että Gabin vakooja on sama ihminen, joka on kidnapannut Melanien.

Daniel on huolissaan Melaniesta. Hän menee Nicolen ja Rafen ripustamaan julisteita aukiolle. Daniel näkee Rafen tunnustelevan Nicolen mahaa.

Melanie herää kahlehdittuna putkeen Salemin alaisista tunneleista. Hän tajuaa Andrewn vieneen hänet sinne. Melanie haistaa kaasun ja varoittaa Andrewta, mutta tätä ei kiinnosta.

Keskiviikko

Keskiviikko

John ja Marlena tapaavat Aben, joka aikoo järjestää Lexien kunniaksi varainkeruujuhlan autismin hyväksi. Koko Salem on kutsuttu juhlaan.

Will ottaa Alicen kirjeen kassakaapista ja aikoo viedä sen turvallisempaan paikkaan. Lucas keskeyttää hänet, joten Will laittaa kirjeen reppuunsa. Hän kertoo Willille EJ:n olevan pääepäilty Stefanon murhasta. Will soittaa EJ:lle ja pyytää tätä tapaamaan hänet heti. Sillä välin Lucas ottaa kirjeen Willin repusta ja laittaa sen taskuunsa. Will lähtee tapaamaan EJ:tä. Lucas soittaa Rafelle ja ehdottaa tapaamista myöhemmin. Hän menee Johnin ja Marlenan luokse ja kertoo, että hänellä on avain DiMeroiden imperiumiin.

EJ menee tapaamaan lapsiaan, mutta yllättääkin puolipukeisen Samin. Sami yrittää valaa EJ:hin itseluottamusta, kun huomaa tämän olevan huolissaan murhasyytteistä. Myöhemmin Sami näkee miehen asentavan valvontakameroita pubiin ja keksii keinon auttaa EJ:tä todistamaan syyttömyytensä.

EJ tapaa Willin, joka tajuaa kadottaneensa kirjeen ja hätääntyy.

Nicole auttaa Danielia ja Maggieta etsimään johtolankoja Melaniesta. Nicole törmää taas Rafeen ja tajuaa, että hänellä on tunteita sekä Rafea että Danielia kohtaan.

Torstai

Torstai

Will ryntää etsimään kadonnutta kirjettä. EJ yllättyy, kun Sami ilmestyy kartanolle. Sami kertoo uskovansa, että valvontakamerat ovat nauhoittaneet jonkun hakemassa EJ:n poisheittämät hanskat. Kiitollinen EJ huomauttaa Samin uhmaavan Lucasin käskyä ja olettaa sen olevan merkki Samin tunteista. Sami kieltää, että hänen ja EJ:n välillä on mitään. EJ tekee kaikkensa saadakseen Samin myöntämään todelliset tunteensa. Kun Sami vihdoin antautuu suudelmaan, EJ vetäytyy pois ja sanoo todistaneensa, että heidän välillään on selittämätöntä vetovoimaa.

Lucas näyttää Alicen kirjeen Johnille ja Marlenalle, jotka järkyttyvät tajutessaan, ettei EJ ole Stefanon poika. Marlena on huolissaan siitä, miksi kirje oli Willillä. Lucas vakuuttaa Willin ja Samin olevan onnellisempia, kun EJ joutuu vankilaan murhasta. Lucas, John ja Marlena törmäävät myöhemmin Ianiin ja Kateen. John syyttää Iania Bradyn repsahduksesta. Ian ja John riitelevät myös DiMeroiden imperiumin hallinnasta.

Will pyytää Sonnya auttamaan häntä etsimään kirjettä pubista. Hän on huolissaan siitä, mitä tapahtuu, jos kirjeen sisältö selviää kaikille. Will tajuaa lopulta isänsä vieneen kirjeen poliiseille. Hän juoksee poliisiasemalle, jossa Rafe lukee Lucasin tuomaa kirjettä.

Carrie kertoo Rafelle ja Romanille palaavansa Austinin kanssa Sveitsiin. Roman uskoo Carrien lähtevän saadakseen etäisyyttä Rafeen. Carrie selittää aikovansa saada liittonsa toimimaan eikä se onnistu Salemissa.

Perjantai

Perjantai

Rafe yllättyy Lucasin tuoman kirjeen sisällöstä. Will antaa isänsä kuulla kunniansa tämän petoksesta. Sillä välin Rafe, Roman ja Spencer vahvistavat kirjeen aitouden. He lähtevät pidättämään EJ:n. Lucas jää pitämään huolta, ettei Will kerro EJ:lle mitään etukäteen, mutta heti kun Lucas kääntää selkänsä, Will häipyy.

EJ hämmästyy löytäessään Samin työskentelemästä kannettavallaan. Sami selittää saaneensa valvontanauhat päivältä, jolloin EJ heitti hanskansa roskikseen. EJ ja Sami katsovat videon yhdessä. He näkevät jonkun ottavan EJ:n poisheittämät hanskat roskiksesta. Sami on innoissaaan, mutta EJ uskoo, että heidän täytyy selvittää salaperäisen hahmon henkilöllisyys ennen poliiseille kertomista. Juuri silloin Roman, Rafe ja Spencer saapuvat pidättämään EJ:n. He paljastavat tietävänsä, ettei EJ ole Stefanon poika. Sami järkyttyy, mutta uskoo silti EJ:n olevan syytön. Myös Lucas ja Will saapuvat paikalle. Lucas suuttuu nähdessään Samin taas EJ:n seurassa.

Chad, Cameron, Abby, Gabi ja Sonny juttelevat Melanien kidnappauksesta. Abby painostaa Gabia muistamaan jotain kidnappaajasta. Syyllisyyttä poteva Gabi ryntää pois paikalta kyyneleet silmissä. Chad lohduttaa häntä. Abby pelkää olleensa liian kova Gabille, mutta Cameron sanoo ihailevansa Abbyn voimaa ja intohimoa. Bo ja Hope ilmestyvät paikalle kertomaan tietävänsä kidnappaajan henkilöllisyys. Hänen nimensä on Corey ja hän on karannut mielisairaalasta. Chad tunnistaa Coreyn valokuvaajan assistentiksi. Gabi pelästyy, kun Bo ja Hope paljastavat saavansa pian Coreyn apurin sormenjäljet tämän jättämästä viestistä.

Melanie tajuaa Andrewn välittävän hänestä ja käyttää sitä hyväkseen. Hän yrittää esittää olevansa vihainen Chadille. Melanie sanoo pelkäävänsä, ettei tunneli on turvallinen. Andrew lähtee ja lupaa yrittää etsiä toisen piilopaikan. Hänen lähdettyään katosta putoaa roskaa Melanien päälle.